Friday, February 9, 2007

Krabi (Ao Nang)

Lammin tervehdys sinne pakkaseen _o/

Aika vierahtaa taalla kylla niin nopeasti etta melkein pyorryttaa, viikonpaivista ei paljonkaan ole tietoa. Tanaan on kuitenkin perjantai, siita otin selvaa :) Viimeksi jaimme siis full moon partyjen jalkitunnelmiin. Koh Phanganilla ei partyjen jalkeen tehty mitaan kovin kummallista, yhtena paivana ajettiin skobeilla porukalla (mina,Heikki,Vernon,Christian,Matt ja Carrie) saaren pohjoispuolelle eraalle rannalle josta paasi kavelemalla pienelle saarelle rannan edustalla. Sinne siis kavelimme ja sielta lahdimme snorklailemaan saaren ymparistoon. Hienoja kaloja nahtiin ja rapuja kiipeilemassa pitkin kallioita, nakyvyys ei ollut kuitenkaan kovin kummoista luokkaa. Kun lahdimme uimaan takaisin kohti lahtopistettamme, oli melkoinen vastavirta ja oli aika rankkaa uida takaisin rantaan, kaikki kuitenkin selvisivat kunnialla urakasta. Phanganin jalkeen maisemat ovat vaihtuneet Donsakin ja Surat Thanin kautta Krabille.

Tiistaina 6.paiva lahdimme (Heikki, Vernon, Christian ja mina) lautalla Koh Phanganilta takaisin kohti kiinteata maata, paadyimme Donsakin satamaan jonne sitten jaimmekin jumiin, kun luulimme, etta bussi kohti Krabia lahtisi suoraan sielta. Hah, olimmepa vaarassa. Kukaan ei vain ollut viitsinyt vaivautua katsomaan saamiamme bussilippuja, jotka olivat Donsakista Surat Thaniin ja sielta Krabille :D Koh Phanganin toimistossa tosiaan sanottiin virheellisesti, etta bussi suoraan Krabille lahtisi sielta, mihin lautta jaa. Ihmettelimmekin hieman, kun lahes kaikki ryntasivat lautalta suoraan muutamaan siella odottavaan bussiin, jotka menivat Surat Thaniin. Emmehan me siltikaan tajunneet tehda samoin. Minulla ja Heikilla oli lippu viidelta lahtevaan bussiin (Surat Thani-Krabi) ja Vernonilla ja Christianilla taisi olla 18.30 lahtevaan. Jaimme kuitenkin jumiin Donsakin satamaan, silla kukaan ei ollut lahdossa sielta Surat Thaniin.. paitsi taksilla olisi paassyt, niin hurjaa hintaa pyysivat (1500 baht/4 henkiloa) etta ei kiitos. Paatimme vain odottaa sopivaa tilaisuutta, silla matka Surat Thaniin kestaa lahes tunnin. Heikki ja mina ei millaan oltaisi muutenkaan enaa ehditty viidelta lahtevaan bussiin, silla lautta oli perilla neljalta. Noin kaksi tuntia odoteltuamme Vernon sai jollakin ihmeen kaupalla eraan bussikuskin viemaan meidat Surat Thaniin, me siis istuimme nelistaan muuten tyhjassa bussissa kuljettajan ja hanen kaverinsa kanssa, mielenkiintoista :D Jokainen maksoi siita vain 100 bahtia, ei paha. Kun sitten joskus seitseman maissa paasimme Surat Thaniin, oli viimeinen bussi kohti Krabia jo lahtenyt. Etsimme sitten huoneet itsellemme yhdeksi yoksi (Taree Hotel, 460 baht: ilmastointi, lammin suihku, siisti) ja lahdimme kiertelemaan iltatorille, oli aivan mahtava tunnelma ja halpaa, hyvaa ja tuoretta ruokaa joka lahtoon. Soin herkullisen maissipotkylan ja pussillisen ananaspaloja, maistoin myos Bam Boo matoa ja silkkimatoa, ensiksi mainittu oli yllattavan hyvaa, silkkimato maistui lahinna mudalta, aika kuraa siis. Myohemmin sitten pitaa testata torakat ja skorppionit yms. Kaytiin viela Surat Thanin satamassa bissella ja sitten suuntasimme takaisin hotellille ja unten maille. Aamulla paatimme lahtea kokeilemaan, paasisimmeko edellisen paivan lipuilla Krabille. Koko homma hoitui aivan liian helpon oloisesti: kavelimme vain bussiasemalle, naimme bussin jossa luki "Krabi", kysyimme kuljettajalta josko niilla lipuilla paasisi kyytiin ettei tarvitsisi uudestaan maksaa ja sehan sopi. Siina sitten odottelimme bussissa parikymmenta minuuttia ennen lahtoa, kaytiin viela ostamassa kaupasta vahan evasta ja sitten kolme tuntia dosassa lusimista ja bang, Krabin bussiasemalla oltiin \o/

Bussiasemalta otimme taksin Ao Nangiin, kesti noin 20-25 minuuttia (70 baht/per nena) ja suuntasimme rinkkoinemme hieman syrjempaan tasta halinasta, paakadun varrelle mutta hieman pidemmalle. Tiesimme missa Matt ja Carrie asustivat ja paatimme kayda kysymassa, josko siella olisi meillekin tilaa. Olihan siella, yhdeksi yoksi. No otimme sitten kaksi huonetta, ma ja Heikki otettiin 700 baht/yo maksava ja Vernon ja Christian maksoi kai 500 baht huoneestaan, niilla ei ollut edes omaa suihkua (yleinen) eika yhtaan ikkunaa. Taalla on tahan aikaan kaikki paikat niin taynna ettei halpaa (200-400 baht/yo) majoitusta tahdo oikein loytaa mistaan. Suihkuteltuamme matkustushiet pois suuntasimme kohti halinaa, eli rannan tuntumaan paakadulle. Kavimme syomassa ja etsittiin majoitusta valmiiksi jo seuraavaksi yoksi, loysimme kohtuuhintaiset huoneet (P.K.Mansion), Vernon ja Christian otti 1000 baht/yo maksavan ja ma ja Heikki 600 baht/yo..meilla on huoneessa kolme sankya, joten paatettiin etta Vernon ja Christian on vaan yhden yon siina tonnin huoneessa ja tulee sit punkkaamaan meidan kanssa, kylla sita aina jotenkin mahtuu. Ei siella kait sais neljaa olla, mutta mistapa ne sita tietais :D Ensi yona tulee siis tukalat oltavat. Huoneessa nimittain on vain tuuletin (ja kylma suihku), siisti huone muuten kylla. Yllattavan nopeasti sita tottuu noihin kylmiin suihkuihin, taalla helteessa ne on itseasiassa aika tervetulleita :) Oli se kuitenkin melkoisen nannaa siella Surat Thanissa kun paasi lampoiseen suihkuun, siella olisi voinut lillua vaikka koko yon!

Eilisesta on pakko kirjoittaa hieman pidemmasti. Vuokrasimme siis kaksi kajakkia eilen ja lahdimme omin pain melomaan, mina ja Heikki toisessa ja Vernon ja Christian toisessa kajakissa. Satuimme viela valitsemaan melko tuulisen paivan (vuokrasimme kajakit jo edellisena paivana) ja jouduimme taistelemaan vastatuulen ja aaltojen kanssa. Ensiksi meloimme eraalle saarelle Krabin edustalla (noin 4 km), siina kestikin jo reilut kaksi tuntia ja sisulla sai kylla menna eteen pain, kadet ehka "hieman" puutuivat. Perille kuitenkin paastiin, kaytiin rantaravintolassa hieman juomassa virvokkeita ja sitten pojat lahtivat snorklailemaan, mina jain rannalle vahtimaan kamoja ja karistamaan ihoani seka polskimaan rantavedessa silloin talloin. Kun pojat saapuivat takaisin, oli aika menna syomaan pieni lounas rantaraflaan. Kallista ja pienet annokset, mitapa muuta voi odottaa jos saarella on yksi ainoa ravintola! Saari oli kuitenkin aivan mahtavan kaunis ja nakemisen arvoinen! Sielta lahdimme melomaan takaisin pain kohti hieman lahempana lahtopistetta olevaa rantaa (Railey beach) ja sita ymparoivia kallioita (noin 3 km), korkealle kohoavat punertavat kalliot olivat melko vaikuttava naky! Levahdimme hetken siina rannalla, uimme ja otimme kuvia. Sielta lahdimme sitten melomaan takaisin kohti lahtopistetta (reilu kilometri..kai?), eli Ao Nangin rantaa. Siina sai kylla koko ajan molemmat kannustaa toista jaksamaan loppuun saakka, alkoi jo maistua melkoisen rankasti puulta se melominen. Takaisin kuitenkin lopulta paastiin, kello viisi vaille kuusi. Kuudelta oli kajakkien palautusaika. Olimme seikkailemassa kajakkien kanssa siis noin kahdeksan tuntia (10-18)...siita ainakin puolet meni oikeasti meloessa, joten voitte kuvitella kuinka talla tytolla on hartiat, kadet ja selka jumissa. Enaa tosin ei niin kovin, silla kavin tanaan hieronnassa, se oli aivan mahtavaa! Otin puolen tunnin selka/hartia/niska-hieronnan ja puolen tunnin jalkahieronnan, sen jalkeen oli kylla niin upea fiilis ja lopuksi sai viela vesimelonin siivun seka osan ananaksesta, koko lysti maksoi vain 200 baht..eli paalle 4 euroa, ei paha diili :) Eilinen kajakkiseikkailu oli kylla aivan mahtava kokemus ja hemmetin kova paiva urheilullisesti, hauikset kasvoi varmaan ainakin kaksi millia molemmat \o/ Ainiin ja tanaan aamulla herasin melko aikaisin enka oikein saanut enaa unta niin lahdinpa sitten aamulenkille: ipod taskuun, napit korville, hyvaa musiikkia soimaan.. paljain varpain juoksemaan rantaa pitkin valilla vilvoitellen jalkoja rantavedessa, pienta venyttelya valissa ja muutaman kerran ylos alas rannalle johtavia portaita. Mukavaa lenkkeilya, hikista mutta mukavaa :) Sitten olikin pakko kayda ostamassa vesipullo ja kappailla rauhassa katua pitkin takaisin kampille, matkalla hain pyykkini puhtaana, kuivana ja viikattuna (1kg/35 baht). Pojat ovat nyt nauttimassa hieronnasta, kai ne kohta tulee taalta mut hakemaan ja lahdetaan viettamaan herkullista ja mukavaa ateriointihetkea jonnekin kivaan paikkaan ja sitten ehka hieman railakkaampaan illanviettoon, eipa ole sitakaan tullut tehtya full moonien jalkeen. Huomenna olisi tarkoitus lahtea Heikin ja Christianin kanssa Phi Phi saaria kohti ja jossakin saarella viettaa yksi yo, sielta sitten Phukettiin. Phuketista suunnataan sitten joku lahipaiva kohti Bangkokia ja luultavasti lahden poikkeamaan pohjoisessa ennen lentoa Vietnamiin.


Lamminta, hauskaa, mahtavaa elamaa! Naihin tunnelmiin paatan tanaan, kiitos hei.

No comments: