Tuesday, April 3, 2007

Chiang Maista edelleen..

Sunnuntaina jatkoimme siis netissa oleskelun jalkeen tuohon laheiseen Ratana's Kitcheniin aamupalalle ja sen jalkeen majatalolle odottelemaan Mintya ja Attea, he kavivat vuokraamassa skootterin. Paatettiin Antin kanssa kuitenkin skootterin vuokraamisen sijasta ottaa tuktuk allemme ja suunnattiin (me edella ja Minty&Atte skobella perassa) noin puolen tunnin matka apinafarmille katsomaan apinoita ja niiden tunnin valein esittamaa showta (sisaanpaasy maksoi 200 bahtia), oli ihan hassua muttei kovinkaan erikoista. Esityksessa apinat muun muassa kerailivat kookospahkinoita puista, heittelivat korista, ratkoivat erilaisia ongelmia (mm. avasivat solmussa olevan narun ja sukelsivat altaasta jonkin esineen) seka antoivat pusuja ja kattelyja yleisolle. Sen jalkeen paatimme viela menna apinafarmin lahella sijaitsevalle viidakkobenjihyppypaikalle (benjihyppytorni (50 m) pienen jarven paalla) katselemaan hyppyja. Eihan siella kuitenkaan ketaan ollut ja siina saatiin katseltavaksemme muutama valokuva-albumi hypyn suorittaneista, oli vaatteet paalla ja ilman vaatteita hypanneita. Tarkoituksemme tosiaan oli vain menna katselemaan hyppyja, mutta kun ketaan ei ollut hyppaamassa ja henkilokunta siina toimettomana norkoili niin Anttipa sitten heitti ilmoille, etta han voi hypata jos me maksetaan. Benjihyppy maksaa 1500 bahtia ja siina sitten kolmisteen mietittiin Mintyn ja Aten kanssa, etta voidaan jokainen maksaa 500 bahtia jos Antti hyppaa alasti :D Eipa siina voinut poika enaa helposti sanojaan syoda ja niin sita sitten lensi vaatteet pois ja poika lahti torniin jalat narussa kiinni, kylla se perhana hyppaskin ja niinhan me sitten maksettiin. Oli kylla aivan taysin 500 bahtin edesta huvia siinakin, sen verran nauratti kun toinen rimpuili aataminasussa narunjatkeena (kiitos Antille) ;D Taman episodin jalkeen hurautimme takaisin majatalollemme uipottelemaan ja lepailemaan hetkeksi. Akkuja hieman latailtuamme lahdimme koko porukalla syomaan oikein kunnolla hienoon kiinalaiseen ravintolaan, tilasimme poytaan varmaan ainakin seitseman eri ruokalajia + tietenkin riisia. Jokainen siis tilasi mita halusi mutta maisteltiin kaikki toisiltamme, oli kevatkaaryleita ja katkarapuja, ankkaa ja kalaa, oistereita ja simpukoita yms. Herkullista! Masut tayteen saatuamme jatkoimme Antin ja Arceeyan kanssa kiertelemaan yomarkkinoita ja Atte&Minty lahtivat skootterilla syomaan jalkkariksi jatskia. Yhdeksan maissa tapasimme taas porukalla Blue-baarissa ja pelailimme vahan bilista yms. Jatkoimme siita Spicy-klubille joraamaan ja sielta sitten yon tunteina ketka milloinkin ja mitenkin loysivat tiensa majatalolle nukkumaan. Antin kanssa lahdettiin joskus kahden maissa kaupan kautta ja tuktukin avulla koisimaan.

Maanantaina edellisen yon takia tulikin sitten nukuttua myohaan. Kun vihdoin saimme itsemme ylos sangysta ja raahauduttua alas uima-altaalle olikin kello jo noin kolme iltapaivalla :D Tassa valissa soitimme temppeliin ilmoittautuaksemme tiistaina alkavalle meditointikurssille, mutta saimmekin kuulla, ettei talla eika seuraavalla viikolla jarjesteta kurssia tulevan uudenvuoden takia, silla munkeilla on niin paljon muuta tekemista ja heidan pitaa valmistautua uudenvuoden viettoon. Tasta johtuen meditointi jai nyt talla kertaa kokonaan kokeilematta, harmi. Taman jalkeen jatkoimme kunnon krapulapaivan viettoa tilaamalla McDonaldsista ruoat kotiinkuljetuksena majatalolle. Siina syotiin, juotiin, uipoteltiin ja makoiltiin auringossa..teki hyvaa \o/ Kun kyllastyimme altaalla oleskeluun, siirryimme pienille paikkareille huoneisiin ja taman jalkeen lahdimme syomaan ja shoppailemaan Central Airport Plazalle. Sielta palasimme kaymaan majatalolla ja silloin Antti alkoi valittelemaan selkakipua. Venyttelyn ja sarkylaakkeen oton jalkeen han kuitenkin jaksoi lahtea hetkeksi kaupungille kiertelemaan, mutta palailimme majatalolle nukkumaan jo puolenyon maissa.

Tiistaina herailimme Antin kanssa melko aikaisin ja Ratana's Kitchenissa nautitun aamiaisen jalkeen suuntasimme etsimaan Antille ammattitaitoista hierojaa, selka oli erittain kipea. Loysimme eraan hyvan (mutta melko kalliin) paikan ja Antti jai sinne tunnin selkahierontaan, mina suunnistin tuttuun kauneushoitolaan ja otin tunnin oljyhieronnan koko vartalolle (200 baht). Hieronnan jalkeen suuntasin hakemaan Antin hanen hierontapaikastaan ja oli kuulemma ollut hyva hieronta ja kipukin hellittanyt lahes kokonaan. Suuntasimme majatalolle ja menimme altaalle makoilemaan ja uimaan. Antin selkakipu (epailemme, etta selka venahti benjihypyssa jotenkin) palasi kuitenkin (lievempana) takaisin muutaman tunnin altaalla makoilun jalkeen. Pojat lahtivat kaymaan juna-asemalla ostamassa liput seuraavan paivan Bangkokin junaan ja mina nautiskelin altaalla oleskelun jalkeen pitkasta lampoisesta suihkusta :) Poikien palattua lahdimmekin melkein heti kolmisin syomaan ja sen jalkeen kavimme O'Malleys irkkupubissa juomassa yhdet oluet ja pojat siina pelailivat muutaman pelin bilista. Sen jalkeen kavimme majatalolla kaantymassa ja lahdettiin siita Antin kanssa syomaan, loydettiin hyva rafla (Palm Beer Garden&Steak House)ja syotiin aivan upeat pihviannokset sinihomejuustokastikkeella ja uuniperunoilla<3 Oli hieman hintavaa mutta kylla sen arvoistakin! Taman jalkeen treffattiin muut Red Connection-baarissa ja istuttiin siella iltaa bilista pelaillen ja tikkaa heitellen. Siirryimme Antin kanssa jalleen kerran melko aikaisin huoneeseen kun muut viela jatkoivat klubille bilettamaan.

Keskiviikkona pitikin sitten heraamisen jalkeen pakata kamat ja kirjautua ulos tahan asti ehka parhaasta majatalosta (Thana Hotel, Thapae Road Soi 4). Kannoimme Mintyn kanssa tavaramme eraaseen Paris nimiseen paikkaan, vanha ranskalainen aija vuokraa huonetta talostaan, ei siis varsinainen majatalo. Sinne myos Arceeya kantoi tavaransa omasta majatalostaan ihan Paris-paikan vieresta. Huone on iso ja siella on kaksi isoa sankya, telkkari, jaakaappi, kaksi tuuletinta ja parveke...huone oli kuitenkin likainen ja sankyjakaan ei oltu laitettu kuntoon. Siivosimme sitten itse siella ja vaihdoimme lakanat sankyihin o_O Sen jalkeen kaytiin aamupalalla ja lahdettiin viela Kad Suan Kaewille syomaan jatskiannokset Swensen'silla, sit takas Thana hotellin pihaan (pojilla oli rinkat siella sailytyksessa) ja piti sanoa pojille heipat hetkeksi aikaa..2-3 viikkoa niin nahdaan taas :) Pojat siis lahtivat tuktukilla juna-asemalle ja sielta kolmen junalla kohti Bangkokia. Taman jalkeen lahdettiin tyttojen kanssa kiertelemaan iltatoria ja syotiin siella yhdessa raflassa merenelavia itsemme ihan tayteen<3 Syomisen jalkeen kierreltiin viela lisaa torialuetta ja syotiin mansikoita. Sitten hurautettiin skootterilla takaisin majatalollemme ja jutskailtiin siella ennen kuin kaytiin nukkumaan. Yritys ainakin oli kova, mutta kaksi tuuletinta ei riittanyt mihinkaan. Huoneessa oli ihan tuskaisen kuuma ja paljon hyttysia. Yo siis meni hyoriessa ja pyoriessa ja kylmissa suihkuissa kaydessa, viilentavaa ihopulveriakin (tytoilla tommosia juttuja) kului mukavasti.

Torstaina aamulla herattyamme pakattiin kamamme ja lyotiin ranskikselle 300 bahtia kateen, "kiitos hei"! Muutettiin sitten tahan melkein viereiseen majataloon missa Arceeya aluksi asui viikon verran. Taalla meilla on ihan kiva huone (ilmastointi, tuuletin, telkkari ja iso sanky+patja lattialla, vessa/suihku kaytavalla..400 baht/yo, eli 133,333...per tytska) ja alhaalla on jaakaappi mita saa kayttaa ja netti (10 baht/20 min). Sen jalkeen kaytiin aamupalalla jalleen Ratana's Kitchenissa, ihan kiva ja halpa paikka oli tahan aamuun asti. Tilasin jalleen (kolmannen) kerran muroja jugurtin kera, ekalla kerralla toivat mita tilasin, tokalla kerralla tuli maidon kanssa mut en jaksanut valittaa kun maitokin kelpasi, no torstaina tuli taas maidon kanssa vaikka sanoin ainakin kaksi kertaa tilausta tehdessani tarjoilijalle aivan selvasti etta "cornflakes with yoghurt" ja naytin saman viela listasta (jossa siis lukee nain: cornflakes with milk or yoghurt) ja molemmat tytot kuulivat selvasti kuinka tilasin jugurtin kanssa..tarjoilija kuitenkin kirjoitti tilaukseen (naimme lopuksi laskusta) thaiksi etta muroja+maito, han oli tilausta ottaessaan aivan omissa maailmoissaan, ei kuunnellut kunnolla. No talla kertaa sanoin etta "tilasin jugurtin enka maidon kanssa" ja tarjoilija lahti muuttamaan muroannostani. Seuraavaksi sain muroja maitojugurtti-sekoituksella.."mm, no thank you.. can I just get cornflakes with yoghurt? no milk or no milkyoghurt mix". No tarjoilija otti murokulhon ja lahti muuttamaan sita, samalla henkilokunta kuitenkin puhui thaiksi etta kaikki olisi minun vikaani, etta tilasin vaarin ja jotain rumia sanoja sanoivat musta. Taman kaiken he siis sanoivat vaikka tiesivat hyvin etta Minty ja Arceeya ovat thaimaalaisia ja ymmartavat kaiken. Tytoilta meni taman jalkeen ruokahalut ihan kokonaan ja he olivat aivan raivoissaan, olivat juuri ja juuri kerinneet aloittaa syomisen mutta eivat enaa halunneet syoda. Sain siis kuitenkin lopulta muroja pelkan jugurtin kanssa ja soin melkein kokonaan...sitten hetken aikaa asiasta puhuttuamme (niin etta kaikki muutkin asiakkaat kuulivat) maksoimme ja lahdimme ovet paukkuen menemaan. Tytot eivat halunneet alkaa vaittelemaan tarjoilijoiden kanssa koska olivat kuulemma niin raivoissaan, etteivat tienneet mita olisi tapahtunut :D No eipahan tarvi siihen paikkaan menna enaa, on tainnu nousta paikalla niin sanotusti pissi hattuun kun ovat paasseet Lonely Planetiin..pitaakin varmaan lahettaa LP:n kirjoittajille hieman uutta infoa kyseisesta raflasta. No taman episodin jalkeen kavimme huoneessa ja sitten vuokrasin itselleni skoben tuosta lahelta pariksi paivaksi (300 baht/2 vrk). Lahdettiin tyttojen kanssa huristelemaan ympari kaupunkia ja kaytiin ensiksi syomassa muslimiravintolassa (Arceeya siis on muslimi..soin hyvaa paistettua nuudelia merenelavilla ja chilia pikkusen paalle<3), sitten kaytiin katsomassa Lok Molii-temppelia ja sen jalkeen hurautettiin Central Airport Plazalle. Shoppailtiin pikkusen ja kaytiin jatskilla Swensen'silla, hankin myos vihdoinkin itselleni thai-liittyman. Sielta tultiin takaisin huoneeseen ja suihkuteltiin, mua vasytti aika paljon ja paa oli vahan kipea niin jain nukkumaan kun tytot lahtivat syomaan ja Spicy-klubille bilettamaan. Yolla oli sitten viilea ilmastoinnin ansiosta, ehka tosin hieman liiankin viilea. Ilmastoinnin kanssa on vaikea loytaa sopivaa lampotilaa :/

Tanaan aamulla olikin sitten hieman nuhainen olo kun herailin, tulin tahan alas nettiin joksikin aikaa ja sitten menin hetkeksi makoilemaan sankyyn tyttojen viela nukkuessa, en kuitenkaan saanut enaa unta ja menin suihkuun. Sielta tullessani kellokin naytti jo kahta paivalla ja paatin herattaa tytot. Heidan suihkuteltua lahdettiin ajelemaan Kad Suan Kaewille, kaytiin syomassa ja shoppailtiin taas kerran :P Loysin kivan topin ja halpoja hopeakoruja, kavin myos lataamassa prepaid-liittymaani lisaa rahaa :) Sit hurautettiin skobella takaisin majatalolle ja lepailtiin hetken aikaa, nyt ollaan Mintyn kans istuttu tassa alakerrassa koneilla jo liian kauan. Pitais tasta menna huoneeseen vahan laittautumaan ja lahtea ekaks syomaan ja sitten Bubble-klubille jorailemaan \o/ Riika kuittaa talta eraa, lakhon(tsau)!


Apinalle tuli jano


Apina sukelsi kellon altaan pohjasta


Kiinalaisessa syomassa


Antti pelailee bilista


Lok Molii-temppeli


Arceeya ja skootterimme


Temppelialuetta


Lok Molii-temppelin paaty

No comments: