Wednesday, March 21, 2007

Luang Prabang, Laos

Heipsun vihdoinkin taalta Luang Prabangista!

Enpa ole hirveasti kerinnyt tanne kirjoittelemaan, ei silla etteiko aikaa olisi ollut. En vain ole paassyt kovinkaan kauas sangysta liikkumaan hetkeen. Tauti iski. Lahdetaanpa kuitenkin liikkeelle taas siita, mihin viimeksi jaimme. Vang Viengista siis lahdimme lauantaiaamuna aikaisin kuuden tunnin vuoristorataan, silta ainakin tuntui. Lahdimme siis kohti Phonsavania ja bussikuski hurjasteli pitkin kapeita teita jossain 1500 metrin korkeudessa, suurimman osan ajasta tien reunan jalkeen olikin sitten satojen metrien pudotuksia alas jonnekin. Kyyti oli erittain pomppuista ja jannittavaa. Phonsavaniin paastiin kuitenkin hengissa ja valittiin mahdollisimman halpa majatalo ($3 huone omalla kylpyhuoneella, ei tuuletinta), koska olimme tata ennen asustaneet ehka hieman liian hintavissa huoneissa, vaikka kylla ne minun paivabudjettiin sopivat hyvin. Varasimme myos opastetun retken seuraavalle paivalle Plain of jarseille, eli katselemaan paikallisia nahtavyyksia, kiviruukkuja. Kavimme hotkaisemassa hieman ruokaa, oli muuten aika karmeeta paistettua nuudelia kanan kanssa. Sitten mentiinkin jo nukkumaan, oli bussimatka vienyt mehut reissaajista. Yo oli kuitenkin melko rasittava, oli aivan liian kylma (seinat olivat ohuet ja taalla pohjoisessa on kylma oisin) ja patjakin oli inhoittavan kova. Aamulla mulle oli sitten noussut kuume enka jaksanut lahtea katselemaan kuudeksi tunniksi kiviruukkuja. Ennen kuin muut lahtivat retkelle, vaihdoimme viela tavaramme viereiseen majataloon ($8 yo, hyva huone: tuuletin, lammin suihku, telkkari, hyva sanky) ja kavimme aamupalalla. Jain siis huoneeseen lepaamaan muiden lahtiessa toljottamaan kiviruukkuja, jotka eivat sitten kuulemma olleet kovinkaan ihmeellisia, yllattaen :D Kun muut palasivat retkelta, kavimme syomassa intialaisessa ravintolassa ja muuten vain lepasin huoneessa. Paatimme lahtea seuraavana paivana kohti Luang Prabangia, Phonsavan oli melko tylsa paikka. Yon yli nukuttuamme pakkasimme kamat ja lahdimme bussiasemalle, vaikka meinasinkin melkein jaada Phonsavaniin lepaamaan koska oli melko kipea olo ja maha sekaisin (ei kivaa bussimatkoilla kun bussissa ei ole vessaa). Lahdettiin kuitenkin sitten toiselle vuoristorata-ajelulle, kesto talla kertaa noin kahdeksan tuntia. Hirveeta rynkytysta koko matka, oli aika paha olla mutta yllattavan hyvin selvisin.

Luang Prabangiin paastiin ja tunnin tuskaisen etsiskelyn jalkeen loysimme sitten sopivan majatalon, me Antin kanssa ollaan majoituttu kivaan mestaan missa on raflakin samassa. Minty, Arceeya ja Atte asustaa viereisessa majatalossa. Mina sitten makasinkin sen koko loppu maanantain lahestulkoon kokonaan sangyssa, raahauduin jossain valissa syomaan puolet spagettiannoksesta majatalon ravintolaan..eli ehka viisi metria omasta ovesta poytaan istumaan. Kuumetta oli, maha sekaisin ja yskanuha, ruoka ei maistunut kunnolla. Kaikenmaailman laakkeita vedin toki koko ajan, mutta ei auttanut. Tiistaina sitten aamulla sain syotya puolet hedelmasalaatista ja paivalla sain alas yhden pikkuisen palan pizzaa, ei vaan maistunut. Paivan suurin saavutus oli ehka kun kavin suihkussa, aika heikosti meni. Nukuin, nukuin ja nukuin. Lueskelin myos Stephen Kingin kirjaa Four past midnight, kauhutarinoita \o/ Illalla soin lasillisen jugurttia ja join teeta. Keskiviikkona (eli eilen) aamulla soin aamupalaksi taas lasillisen jugurttia ja join muistaakseni teen. Paatettiin sitten Antin kanssa, etta nyt on lahdettava laakariin kun olo ei parane millaan. Otettiin tuktuk Luang Prabangin sairaalaan ja siella ensiksi kierreltiin sairaalaa ympariinsa jonkun tunnin verran parin hoitsun kanssa ja valilla istuskeltiin odottelemassa, sitten paasimme selittamaan eraalle hyvaa englantia puhuvalle laakarille kaikki vaivani (ripulia, oksentelua, kuumetta, paansarkya, kurkkukipua yms.) ja meidat johdatettiin ensiapuhuoneeseen jossa multa mitattiin kuume ja verenpaine. Sitten pistettiinkin piikilla ranteeseen ja siis letku verisuoneen, nestetta tippumaan muutama pussillinen. Antti kavi jossain valissa ostamassa hyvan pussillisen laakkeita laakarin ohjeiden mukaan ja jossain valissa haki ruokaakin huoneeseen, sain syotya puolet nuudelikeitosta ja vetelin niita laakkeita siina, yksi litku oli aivan hirvean makuista..sellaista suolaista litkua :/ Paasimme lahtemaan sairaalasta kolmen maissa ja kokonaislasku (laakkeet+hoito) oli hurjat $18 :D Olo oli sairaalakeikan jalkeen huomattavasti parempi, Antti jai huoneeseen nukkumaan pariksi tunniksi ja mina kavin netissa, sitten juotiin siina majatalon raflassa vahan teeta ja soin jugurttia. Sitten illalla paatettiin lahtea keilaamaan hetkeksi, mulla oli jo tosi hyva olo. Arceeya jai huoneeseen nukkumaan kun me muut lahdettiin keilaamaan, vedettiin nelisteen pari kierrosta ja sitten Antin kanssa keilattiin kahestaan viela kaks kierrosta, oli hauskaa..mun illan paras tulos oli 117 :D En tiia koska viimeks oon keilannut. Sit tultiinkin nukkumaan huoneeseen ja tanaan kaytiin aamupalalla Joma bakeryssa, sielta sai jopa ruisleipasandwichin \o/ Oli kylla nannaa, nyt ruokakin maistuu ja on tosi hyva fiilis! Sit tultiin tahan nettiin jumittelemaan. Kylla tama siis tasta. Viikon paasta ollaankin varmaan jo Thaimaassa, paatettiinkin menna sinne jo hieman aikaisemmin kuin aluksi suunniteltiin. Pitaa kayda katsastamassa ainakin Chiang Mai, Chiang Rai ja Pai. Huomenna mennaan ehka katselemaan vesiputouksia ja muutenkin voisi katsella tata kaupunkia paremmin nyt kun tuolta sangyn kirouksesta paasi pois :) Nyt aurinko paistaa ja mielikin on virkea pitkasta aikaa, oon ollut monta paivaa ihan kuin horroksessa, oli niin heikko ja nuutunut olo :/ Nyt on ihan kuin ois herannyt uudestaan eloon :D Jatkan taas myohemmin, heip.


Poikien kanssa Joma bakeryssa


Keilaamassa

No comments: